jepsz. Nyt rohkenen jo aika varmasti väittää, että kauden 09/10 alamäjet alkaa olla jo lanattu tältä erää, tai ainakaan mitään suunnitelmia ei laskujen suhteen enää ole ja etelän mäjetkin alkavat pikku hiljaa laittamaan rinteitään kesäteloille. Tosin viikko kesälomaa olisi sijoitettu kesäkuun ekalle viikolle, jolloin mm. Elämysmatkat järkkäisivät kesäreissua Stryniin... Mutta kattotaan ny.
Vimoset mäjet nykästiin mennä lauantaina Himoksella melko "ekstemporee" ja ajeltiin aamuvarhaisella täältä etelä-suomesta Jämsään sen verran ajoissa, että hissien avaamistakin saatiin tyhjällä parkkipaikalla vartoilla reilu puolisen tuntia. En aikasemmin olekaan suoraan kotiovelta ajellut himokseen laskemaan, eikä tuo reilu pari sataa kilsaa nyt ainakaan kesärajoituksilla ja kuivilla teillä huristeltuna edes tunnu kovin pahalta, matka taittuu melkolailla tasan parissa tunnissa. Kyllä aamuvirkkuilu taaskin kannatti, koska aamusella koskemattomat ja tasaiseksi ajetut mäjet kyllä tarjosivat sen 1,5 tuntia melkoisen hyvää huhtikuista kevätrinnehiihtoa ennen rinteiden mössööntymistä. Porukkaa ei tässä vaiheessa kevättä muutenkaan hirveästi mäkeen enään vaivaudu lähtemään ja tälläkin kertaa hisseissä ja rinteissä oli todella väljää. Tähän on siis hyvä lopettaa tältä erää laskemiset - oli kyllä aika magia kausi!
tästä alotetaan kesän vartoilu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti