hanki tuli - hanki meni

Juu. Joulun jälkeen ei ollakkaan juteltu. Ja joulun timangikelien jälkeen ovat pihameiningit hieman heitelleet ainakin eteläisellä Suomen puoliskolla laidasta toiseen - lunta tuli niin pirusti (Helsinki-Vantaan lentökenttä oli suomen lumisin paikka) ja pakkastakin oli tarpeeksi, sen jälkeen iski plussakeliä ja vettä tuli taivaalta kuin esterin perästä, etelässä taisi hankeakin hävitä kerralla 35cm. Jäipä siinä sitten suojakelien saatossa Keravan Keinukallionkin pauderitarjonta tarkastamatta - eikä näistä lumista nyt enää taida edes pohjiksi olla...

Mitää, Sappeessa paistaa aurinkoo?!

Enivei, jossei lähimettien puuterikentät ole olleet se paras paikka suihkia menemään niin onhan suksia pitänyt tottakai käydä ulkoiluttelemassa muualla. Eteläiset hiihtokeskukset kun tarjoilevat hyväkuntoisia mäkiä täysimääräisenä lähes joka keskuksessa, mikä sinällään on tähän vuoden aikaan melko hienoa. Viime talvena ensimmäiset kurvit vedettiin Hakuban Happo-ykkösessä tammikuun 2.pv. eli tänä talvena tulee ensimmäistä alamäki reissua ennen kasaan jo ainakin 11päivää suksilla, eipähän voi ainakaan jalkojen piikkiin laittaa jollei suksi kulje.

Yllä Messilässä varsinainen SDP:n puoluekokous

Jouluisen Himoksen lisäksi karavaani on suhaillut muutamaan otteeseen Messilässä ja nyt kuluneena viikonloppuna käytiin katsastamassa Sappeen meiningit. Sappee tuntuu noin niinkuin nopealla silmäyksellä olevan kyllä ehdottomasti etelä-suomen tellurikkain mäki, nimittäin lauantaina rinteissä suihki menemään vaikka kuinka monta kyykkääjää ja näiden suihkijoiden laskutaito ja vauhti olivat mielestä melkosen kovaa luokkaa. Itse suihkin menemään päättäväisesti pelkillä kiinteillä kantapäillä, notta polvi saa mahdollisimman paljon sitä meininkiä, mutta kyllä välillä olisi tehnyt mieli tuikata telespedet jalkaan liekittää reisiä taas vaihteeksi. Huomion arvoista oli myös, että Annin lisäksi en mäessä muita 75mm vermeillä laskeneita nähnyt kuin yhden tai kaksi, eli ainakin Pirkanmaalla NTN alkaa olemaan SE juttu - pitäisi itse ensimmäisen kerran päästä moisilla laskemaan, niin voisi myös oman mielipiteen muodostaa värkeistä...

Lumisateinen kuva työhuoneesta muutaman viikon takaa - tällaista ei ihan viime päivinä ole ihasteltu.

Mutta reissukuume alkaa joka tapauksessa jo polttelemaan, kun startti Japaniin on enään 9päivän päässä. Täytyypi vaihtaa valuutat kuntoon (Eur-Jpy kurssi onkin hieman ystävällisempi kuin vuosi sitten), käydä kaikki rensselit läpi ja mallailla pakkaaminen sekä samalla päättää että mitä kaikkea ylimääräistä reissussa tarvitsee - vai jätetäänko tilaa reiluille tuliaisille kun viime vuonna ei mukaan tarttunut oikein mitään ihmeellistä. Eli siis kamaa kassiin ja Japaniin - palaamme viimeistään sieltä jutuille.

Joulu - ilmeisesti rauhallisuuden aikaa.

TÄ? Oli ensi reaktio kun joulu-aaton-aaton-aattona pamautimme Annin kanssa Opeliksin Länsi-himoksen parkkipaikalle. Autoja hieman yli kymmeneltä lauantaiaamuna parkkipaikalla oli pauttiarallaa 15-20kpl, eli normihissilippujonotuksia ei hirveemmin tarvinnut stressailla, pitipä ihan autoa parkkeerattaessa siristää silmiä, josko hissit pyörivät laisinkaan kun perus Himos-ruuhkaan on ajansaatossa jo jokseenkin tottunut, mutta pyöriväthä ne.

Pakkasmittari näytti kirpakat -18astetta, joten joskopa se yhditettynä joulunaluskiireisiin pitivät ihmiset muissa askareissa ja poissa mäjestä? Aurinkokin paistoi taivaanrannasta koko päivän – eipä siis hirveästi enempää voinut toivoa.

Sen verran pitää kuitenkin Himoksen suunnalle heittää pyyhkeitä kehään, että meikäläisillä kun on olemassa Skicardit molemmilla ja sitä myöten tottunut hankkimaan ne kaksi päivälippua yhden hinnalla suurimman osa talvesta ilman sen kummempia lisäkustannuksia, niin Himoksen fiksut talouden pitäjät ovat kuitenkin keksineet uuden keinon ottaa lisä-euroja autuaan asiasta tietämättömiltä asiakkailta. Nimittäin aikasemmin kun heidän kaikki hissilippunsa ovat olleet etäluettavia, niin nytpä sitten ei. Kaikki hissiliput pitää ladata sille Himoksen OMALLE etäkortille – eipä hirveästi etäkortit auta 250km:n päässä kotona lipastossa, kun ei niitä aikaisemminkaan ole Homoksella tarvinnut. Itsekin olen joskus Himoksen oman kortin hommannut, mutta sehän on jäänyt aina kotiin kun ei sitä ole tarvinnut, joten nytpä sitten kahteen pekkaan räpsähti siihen hissilippujen hinnan päälle vielä 10euron lisäkulu Homosaccess-korteista, joita ei ainakaan suomessa paljon muualla käytetä. Kakan maku jää moisesta suuhun.

Muutoin laskeminen oli aika timangia. Auki olivat Länsi-Himoksen mäkien lisäksi Keskimaan yksi mäki ja kuten aiemmin tuli mainittua ei muista ihmisistä tarvinnut välittää – velivenäläisetkin taitavat vielä olla kotirintamallaan odottelemassa pakkasukko-päiviä.

Viikonloppu muutoinkin heilahti Tampereen suunnalla mökkeillessä ja kameraa oli pakko hieman laulattaa talvisissa maisemissa, avot:

Puikkari!

3-2-1-mene! Ja antti painaa kun Palanderi konsanaan Talman ”takajyrkkää” silmät kiiluen… Paitsi, että on arki-ilta ja rata puuttuu, sekä mies on ensikertaa ikuna ihan oikeiden puikkareiden selässä. Suksissa kun on pituutta 165cm ja kääntösädettä 12,6metriä, niin olo on jokseenkin omituinen – meikäläisellä kun yleensä on jalassa aikalailla isompia suksia, joissa kääntösäteet pyörivät siellä jossain toisen kymmenen metrin paremmalla puolella.

ATAAAK!

Jo ensikäännöksistä on selvää, että jalassa eivät ole mitkään kruisailusivakat. Suksia pitää laskea, ei liikaa, mutta sopivasti. Painoa ei sovi missään vaiheessa päästää laisinkaan takapenkin puolelle ja kantinvaihto tapahtuu silmän räpäyksessä. Telemarkista tuttua yläkropan kiertoa pitää oikein keskittymällä välttää ja paine pitää jatkuvasti pitää monoissa säärtä vasten. Tuntuu kuin olisin täysin missannut aikasemmin tämän koulukunnan, jossa talman minirinteessä pystyy sivaltamaan syviä leikkauskäännöksiä useamman kymmenen yhdellä laskulla. Myönnän itselleni, että vaikka suksien grafiikat ja habitus viestivät vahvasti keskinkertaista tylsyyttä, niin tämä puikkarointihan on hauskaa!

tykit laullooo!

Sladissa ei noita Ice-T:n Coco-vaimoa muodoiltaan muistuttavilla pätkäsuksillä lasketa muuta kuin pysähdyttäessä, muuten ovat jalat solmussa. Ensimmäistä kertaa 100 flexillä varustetut monto tuntuvat hieman löysiltä – pitää vissiin boosteristräppiä miettiä ihan tosissaan alkuperäisten tarranauhan tilalle…? Joka tapauksessa, meikäläinen on täysin myyty lyhyen kääntösäteen maailmaan. Aikoinaan telemarkin laskeminen lähti siitä ajatuksesta liikkeelle, että lähimäissä olisi jotain intoa laskea ja pari talvea tuota mystistä kyykkäilyä opetellessa lähimäkilasku olikin taas täynnä uuden oivaltamista. Sitten kun jossain määrin telemark alkoi olla jo lihasmuistissa ja lasku sujua jo itsellään, hankin nahkamonot ja taas oli uuden oppimista kovasti ilmassa – nyt tuota kaivattua uutta-suolaa lähimäkitouhuihin tuo näköjään puikkarointi!

Kamaketkut

Parempi puoliskoni Anni oli eilen mäessä myös, menin sitten lainaamaan hänelle tuoreimpia telesmark-hankintojani, eli DPS:n 105Wailereita ja vähän nyt vaikuttaisi siltä että meikäläinen ei niillä suksillä ilmeisesti enää laske =).

Anni painaa!

Vanhana ukkona mäessä - kokeiltu on.

Murrr, sanoo vanha ukko. Rohkaistuin ja painoin keskiviikon ratoksi Talmaan ottamaan selvää vasemman polveni laskukunnosta tiistaisen umpihankilenkin kokemusten rohkaisemana. Lääkäri kun maanantaina totesi, että jalka on ehjä, niin pitäähän sitä hetsilleen lähteä liikkeelle. Kävin vetäsemässä (pitkästä aikaa polvituen kanssa) umpihankilenkin eilen ja täytyy myöntää, että olin hieman jopa yllättynyt kuinka hyvin juoksu sujui ja ettei polvessa ollut tänä aamuna mitään tuntemuksia.

ihan vähän eriparia?!

Auton konttiin siis sekä telesböög-vermeet kuin alpiinot. Starttasin tutummalla telemarkilla ja hyvältä tuntui, heti monojen kiristelystä lähtien. PAITSI  - kun oli aika alkulämpöjen jälkeen ruveta tuuppaamaan tosissaan, niin eipäs mies uskaltanutkaan painaa täysillä kuten normaalisti, vaan se vimonen atakki puuttui - ehkäpä ihan tervettä hissuttelua tai koekus siitä, miltä tuntuu laskea sitten n.15-20 vuotta vanhempana!? Joka tapauksessa kantilla tohti mennä, eikä mitään kipuja polvessa tuntunut. Alppirensseleillä puolestaan vauhti oli tottakai enemmän, mutta sama homma oli trendinä - ihan täysillä ei vaan uskaltanut runtata. Voihan sekin tietysti olla, että kun jalassa olivat 190cm pitkät rautakanget niin talma "takajyrkkä" saattoi olla hieman liian kaponen?! Mutta kaiketi hyvä oli tuntuma ja fiilis ihan ok näin jälkikäteen, pitää vaan ottaa rauhassa ja laskea tuo jalka entiseen kuntoon - huomenna siis meshilään!

testigearit. Downin syndrooma menee muuten yllättävän sutjakasti kantillansa - puikkarifiilis!

How to dodge a bullet?

No minäpä kerron... Tai siis, enhän mä nyt oikeestaan mitään vaistäny - olo on ollu viimeset 9päivää tosin kuin seisois viritetyn aseen piipun edessä. Muljautin nimittäin samana päivänä kun käytiin Maltsussa tuikka pyydaa, vasemman polveni sen verran ikävästi, että mielessä kävi jo aika ikäviäkin mielikuvia. Allekirjoittaneen vasen polvi on nähkääs aikoinaan n.2002 kokenut liian pitkän streettihypyn seurauksena ns. "Unhappy Traidin", jossa menee kolme osaa polvesta rikki (mun tapauksessa ACL, kierukat ja sääriluu murtui). Ja kun tuo ei riittänyt niin täyden kuntoutuksen jälkeen n.2vee ekasta leikkauksesta, polvesta kuului taas NAPS ja eturistiside meni taas rullalle (älkää pelatko salibandyä). On siis tota lasarettia ja kuntoutusta tullut ihan jokun kuukausi tähän mennessä kärsittyä, joten viikon takaisen muljauksen jälkeen olo ei ollut kovin häävi.

Yllä viimeisimmän puukotuksen aikainen polaroidi.

Polvi ei sinällään kokenut suurempia kipuja koheltaessa, eikä niinkää muljahduksen aaton iltanakaan, mutta jalka tuntui todella oudolta. Turvotusta ei mahdottomasti ilmennyt, mutta tottakai pieni turpoaminen sai meikämandoliinon nupin sen vertta sekasin, että mielessä synkkeni... Teidän kyllä, että jos joku "ligamentti" menee poikki, niin verta tai muuten vaan nestettä polveen kertyy melkoisesti, mutta tottakai mielessäni järkeilin, ettei meikäläisen jalassa jo pari kertaa korjatut jänteet enää mitään vuoda - paskana ovat, KAIKKI!

Siunattu kuitenkin olen jonkin sortin vakuutuksilla ja voi perk**e, kun etukäteen tiesin ettei oma insurenssi ainakaan korvaa tosta jalasta enää pennin vertaa... Mutta ihana mainitsematon työnantajani, kuinkas ollakkaan omaa sen verran kattavan turvan, että ukkoo lekuriin ja sassiin! Viikko tässä on nyt vedetty nappulaa naamariin ja synkistelty kipeilevän polven kanssa - kunnes tänään pääsin vihdoin ORTOPEEEEDILLE! Pari tiukkaa vääntöä, röntgeni ja kysymys; "ootsä Sapporoon, vai mihinpäin Japania menossa? No aivan sama, reissuun pääset kun tää sun jalkas on ihan ehjä!" Nivel on kyllä kulunut kun piru, mutta ehjä se on...

Feikkinä pauderia Maltsussa - Harri räppäs kuvan.

Eli, nyt loppu synkistely ja alko taas (toivottavasti) normielämä. Sporttia kivun sallimissa rajoissa ja mäkeen jo ehkä tällä viikolla - OLEN ELOSSA! ...mutta otamma rauhallisesti.

Urbaanit pauderit 12/13 VOL.1!

Heipparallaa sano! Männä perjantaina nimikkomyrsky Antti teki tuhojaan ja jälkiään eteläsuomessa ja sehän passasi kaimalle varsin hienosti. Lunta nimittäin kaima heitti yllättävän kivasti ruuhkasuomen päälle ja tämähän aiheutti jo pientä puuteripaniikkia. Lauantaiaamusta piti siis tottakai lähteä tsiigaamaan pelipaikat, eli Malinkartanon jätemäki sekä Paloheinän hiihtoparatiisi, tällä kertaa siis auton nokka käännettiin kohti etelää!

Harri Maltsun topissa urbaanihiihtomaisema taustallansa

Maltsuun saavuttaessa paniikki valtasia miehiä entisestään, nimittäin portaissa ennen meitä paineli ylöspäin jo kolme ukkoa laskuvälineet olallaan - ei muuta ku vermettä jalkaan ja kiireen vilkkaa polkemaan lauta-bootpackia ylöspäin. Luntahan ei topissa ollut juuri laisinkaan vaan idästä puskenut tuuli oli kuljettanut vlakoisen kullan bäkkärille, jossa koiranputkien aiheuttamien pannujen lisäksi saatiin myös aika hyviä käännöksiäkin aikaiseksi, ainakin valokuvissa:

Ville korjaa satoa!

Pääsipä allekirjoittanutkin sivaltamaan, Harri kuvas.

Maltsun koluamisen jälkeen päätettiin ottaa taas pirssi alle lähteä ruopimaan kohti Paloheinän ylävuoristoa. Lämmittelykahvit latukahvilassa naamariin ja törmälle - jossa pulkkakansa oli valannut ensimmäisen mäen, mutta eivätpä perkuleet olleet tajunneet mennä laskemaan Paloheinän sivumaastoon. Sidecountrylla meitä odotteli suhteellisen pätevä lumipeite nurmimäen päällä, joten ei muuta kun sukset alamäkeen ja kameraa tulille.

Harza ja vilperi nousemassa uudelle kierrokselle

VILLEEEE!

Ja viimeisenä vielä päivästä videotuotos, jossa hieman korpoa ja järkkärivideoo, kannoin repussa oikein slideria, eli rensseliä oli mukana kunnolla! 

Malminkartano/Paloheinä from antti ruohonen on Vimeo.

Näyttäis vähän siltä että oli ihan hyvä päivä, vaikka ukot ovatkin vähän "out-of-focus"...

Tekolumimäki #2

Kops! Pakkanen tuli ja pakkanen meni. Sen verran kuitenkin lämpötila kävi miinuksen puolella, että etelä-härmän mäjet saivat lunta tehdyksi lämpimän kelin perään sen verran, että joku mäki saatiin taas auki. Tällä kertaa VihtiSki veti pisimmän korren ja jopa vaivautuivat avaamaan pienen lumetusjakson perään isompaakin rinnettä pelkän kakararinteen ja hiihtoladun lisäksi. Eipä varmaan muutoin itse olisi tullut lähdettyä työstämään tuonne plussakeliin alamäkihiihtoa, mutta kun piti päästä kokeilemaan viimeisintä suksihankintaa.

Kyllä se kieltämättä jonkin sortin paloa laskemista kohtaa vaatii, että tätä lähtee vähän pidemmältä harrastamaan...

sävysävyyn alustan kanssa

Mäki olikin skeptisyydestä huolimatta varsin leikkisässä kunnossa, eli pakkasyönjäljiltä plussa keli oli pehmittäny rinteen kunnon perunapelloksi ja jos omaa yhtä vilkkaan mielikuvituksen kun allekirjoittanut niin mäki oli kuin riksun offarit toukokuussa konsanaan - kevät hiihtoa siis syksyllä?! jep. Ja mieluummin tuota pehmiää röykkyä laskee kuin kivikovaa tykkijäätä.

Yllättävän paljon porukkaa oli mäkeen kuitenkin lähtenyt

Pistin siis jalkaa seinältä DPS:n 105Wailerit, joihin männä viikolla ruuvailin G3:n targat worldcup-jousilla ja ekaa kertaa siis kyseisellä mallilla mäjessä. Suksi ilmeni olevan heti startista lähtien varsin nopea ja ketterä laskea, eikä menoa haitannut laisinkaan jos värkkejä kallistaa kantillensa. Kääntösäde tosiaan noissa 105mm leveissä suksissa on jopa 25metriä, mutta tänään lasketun perusteella todellisuus on huomattavasti lyhyempi. Tiedä sitten, asensin siteet +1-kohtaan, joten saattapi sekin avittaa sivakan kuskaamista - ja ehkäpä melko neutraali jalkavuus auttaa myös osaltaan kurvailun helppoutta.  

Lokakuu - Talma - lumi?!

KYLLÄ, sano! Saattaa siinä elefantin muistikin olla kovilla, jos kysellään, että ”milloin on viimeksi pistetty Sipoossa sivakat jalkaan Lokakuussa ja ihan oikealla lumella?” Vaan eipä tarvi vähään aikaan moista muistella. Tottakai se on PAKKO, ainakin periaatteesta lähteä suksimaan heti kun olosuhteet sen sallivat, joten ei tarvinnut eilen montaa kertaa miettiä tiistai-illan menosuunnitelmia kun Talma naamakirjassa avaamisestaan huuteli. Painettiin siis Annin kera Ooppelit letkassa kohti Sipoon vuoristoa ja tottahan se oli, että mäessä oli lunta.

snadisti vihertää.

Eipä tuo ”perherinteen” kondis nyt aivan sydäntalven herkkukelejä vastannut, mutta voi pojat kun oli siistiä suksia menemään! Ensimmäiset pari mäkeä tosin tuntuivat taas, ettei olisi suksilla ja saatika telluilla laskenut koskaan, mutta kyllä tunnin tahkoamisen jälkeen suksi kulki kantillaankin pariin otteeseen melkoisen väkivaltaisista ”nimismiehenkiharoista” huolimatta. Ja ISO plussa Talman köörille siitäkin, että tällä kertaa kaudenavausmäessä oli reilit ja pressit laitettu ainoastaan mäjen toiseen laitaan molempien reunojen sijaan ja mäkeä uskalsi viilettää vauhdikkaastikin ilman risteävää lökäpöksyliikennettä.

KAIKKI MÄKEEN – HETI!

Annikin hyväksyy!

Hrrrr!

Olipas kylmä aamu! Siitäpä syystä vähän fiilistellään - eli toivotaan tulevalle talvelle vähintäänkin yhtä kliffoja laskutouhuja kuin menneen talven lumilla touhuttiin. Ei muuta ku VIMEO kuumaks ja suihkista mäkeen!

Japaniaa!

Lähiökönytystä Keinukallio, Kerava.

Stadin pyydää Malminkartanossa.

Kunnon pauderia Keravalla

Kesälomaa Norjassa.

Kesätelat

Jaahas. alkaa ny olemaan kesäkuu kynnyksellänsä ja sitä myöten sivakatkin on saatu kesäteloille odottamaan taas seuraavia lumia. Ja kesän myötähän tulee duunissa hirmuset kiirukset (alko jo), golffin hakkaaminen (alkoi myöskin, eka kierros 102 löyntiä, eli bufferiin meni - oon hirmu tikissä) ja jossain vaiheessa kesäloma (uusi mantere kutsuu taas, eippaha!!). Mutta ennenko isketään kesämeininkeihin liikaa niin voisin vielä heittää vähän pähkinän kuoriin tota meitin Norjan keikkaa.

Reissussahan oltiin poikain kanssa neljään pekkaan Arskan, Ville, Valtterin ja meikäläisen voimin yhdellä autolla ja voin kertoa, että vaikkakin meikäläisen "yks-piste-äkäseen" Vekkuliin lyötiinkin boksi katolle, niin ei sitä rompetta ihan hirveesti enempään olis tohtinu mukaan ottaa - ehkä olis mahtunu, mutta etufillarit olisi saattanu nousta pahimmissa paikoissa ilmaan tms. Kilometrejä kertyi aika tarkkaan 2500, eli ei mitenkään holtittomasti ja keskikulutus jäi obeliksissa 7,2L/100km (WOOT?) ja renkaatkin pysy tällä kertaa ehjänä.

Budjetista sen verran, että koska ja kun meidän alkuperäinen suunnitelmamme mennä viettämään Turtagron hotelliin ensimmäinen viikonloppu (olis ollu homokallis), meni mönkään takatalven takia, niin vaikka kuinka koitin laskea menoja yhteen ja saada kasaan isoa summaa - en siinä onnistunut. Suurinpiirtein 400-450€/ukko/viikko tuolla viikon reissulla tuhraantui rahhoo, vaikkei mitenkään sniiduilti. Vaan eipä mene hissilippuihin ja ravintolamäiskeisiin rahhoo kun jäpittää tuohon aikaan keväästä Strynin laakso perukoilla. Ja näin enempää tuon alueen majoitustarjonnasta tietämättä, voin suositella rennon rempseälle reissuköörille Nygård Campingin mökkejä, hinta/laatu oli kohdallaan, eikä mäkeenkään o pitkä matka Vidseterin möllöttäessä melkein suoraan yläpuolella pikku serpotien päässä. Välillä vähän kuvia ettei mee ihan lukemiseksi...

Terassin vuori - ei pahat maisemat Nygårdin mökistä.

Valtteri kurvaa kevätsohjoa nukenin alapuolella vimosena päivänä.

Arska rännissä.

Ville liimaa suksia hankeen - toiset ne ajelee takapenkiltä.

Suksipäiviähän meillä kertyi reissussa 5kpl - tai oikeastaan neljä, koska lähtöpäivänä käytiin kuvailemassa Nukenin alapuolella pikkukivoja kurveja, eli mitä tuossa yläpuolella näkyy. Käytiin siis noina neljänä päivänä töhöttämässä Nuken, Saetreskarsfjellet x 2 ja Skridulaupen. Noista etiryismaininta keskimmäiselle, koska on aivan nerokas suoraan tieltä lähtevä muutaman tunnin nykäsy. Nukenille ja Skridulaupenille joutu näkemään pikkasen enemmän vaivaa. 

Toukokuun puoliväli ei ehkä vielä aivan täysin ole kesähiihtoajankohta, mutta kyllä meikäläinen tykkäsi kovasti. Varsinkin Nukenin keikautus yllätti positiivisesti, koska bouttiarallaa puolet laskusta oli joko pyydää tai pakkaslunta - liimaa ei tullut sillä keikalla vastaa laisinkaan. 

Skinnailusta sen verra, kun olin nyt ensimmäisellä varsinaisella kinittelykeikallani, niin huomioitavaa tuossa nitkutteluhommassa on kyllä ehdottomasti itsekuri ja jos sitä ei hirveästi ole niin sen kehittäminen. Vaikka kuinka monta kertaa mielessä kävisi ympäri pyörähtäminen nousuvaiheessa ja jo noustun mäjen laskeminen alas, niin kyllä se vaan kannattaa jatkaa ja jatkaa, jos vaan olosuhteet sen antavat myöten. 

Varsinkin Nukenin laskeminen on kokonaisuudessaa meikäläisen toistaiseksi hienoimpia laskupäiviä, koska se hela-hoito on itse ansaittu ja kuorrutuksena vielä alastulo oli täyttä timangia! 

Tulevaisuuden skinnailureissuja silmällä pitäen (ellei tässä nyt iske joku älytön kuntokuuri ja maratoonitreeni päälle) niin meikäläisen pitää kyllä suunnitella meiningit sen pohjalta, että välipäiviä mahtuu mukaan ihan vaan jalkojen lepuuttamisen vuoksi, eikä vaan krapulointiin. Oli Skridulaupenin nousu ja laskukin kivaa, mutta kyllä se hieman sylettää koko päivä nitkutella ylös ja topin pilvisyyden vuoksi lasku onkin melkoista loivaa lentokentän lojottelua - ei siinä, kyllä se soffalla lojumisen voittaa... Eikai tässä muuta sitten Norjan keikasta - jos jollain on jotain kysyttävää niin kommentoikaa tai laittakaa emailia - oli mukava taas kirjoitella juttuja tämä laskukausi ja eiköhän syksyllä päästä taas alamäkitouhujen pariin? KATTELLAAN!

Jullit scouttailee Oooooppelilla mäkiä.

Autoilu norjassa on vaiherikasta ja kliffaa.

KOrpo!"

Norway edit 2012

NONIH. Nyt on Acerin reissurauta jauhanut materiaalia kasaan ja bluescreeniakin tuli ihmeteltyä - eli kovvoo hommoo on tuo videoiden editeeraus. Tuloksena vajaa kymmenen minuuttinen pläjäys meittin Norjan visiitistä. Kattokaahan ihmeessä filkka, koitin tehdä siitä mahdollisimman epätylsän...

1-2-3...

...Action! Noni, tossa olis ny alla Skridulaupenin keikasta pikku filkka. Ei mahottomia säväreitä laskun suhteen, mutta kuitenkin kiva keikka - pätkäkin enempi fiilismeininkiä - ja musiikista sen verran, että "haters gonna hate!"

Skridulaupen from antti ruohonen on Vimeo.

Skridulaupen

Tättärää. Gepardi on kotona ja Norja takana. Homman nimi on sellanen, että tulipa hiihdeltyä ja ihmetelty hommeleita jääkiekon lomassa siihen malliin loppureissusta, ettei blogikansalle saatu/ehditty vimosimpia päivityksiä pamauttelemaan - korjaamma sitä epäkohtaa hetsilleen NY!

Elikkästen Nukenin könytyksen jälkeen juipit päättivät lähteä sohottamaan taas melkoisen heikolla näkyvyydellä kohti Saetreskarsfjellettiä, kun mäkeä oli jo kertaalleen koluttu. Ensimmäisen parin sadan metrin vertin jälkeen meikäläinen päätti flättivalossa ja reisihapoissa perustaa leirin suojaiseen paikkaan ja imeskellä pähkinöitä sillä välin kun muu kööri nitkuttelee ylöspäin. Totesin samalla, että Downit+alppimonot eivät ole ne kevyimmät randokeihäät väsyneille jaloille... Eipä siinä, Valtteri päätti jatkaa Downeilla meikäläisen leiriydyttyä.
Meikäläinen kun tutkaili ympäröiviä vuoria ja vallitsevaa sinkkiä, ukot kipasivat melko ylös ja anna ollakkaan kun laskivat jo alas. Kuulemma jossain vaiheessa mäkeä oli vähän kontrastiakin?! Kyseisen ulkoilukeikan jälkeen ajettiin viivana kämpille ja vedettiin korkit auki seuraavan päivän 100% pilvisyyden ja sateen kunniaksi...

Arska trimmaa.

Takana mäki - ei näy mittää!

SKOOL!

Melko vaitonaisen ja väsyneen(rapulaisen) sadepäivän perään meinattiin lähteä vallottamaan maanmainion näkööinen Skridulaupen Strynin yliksen tunneleiden takaa. Pientä ylimääräistä vaivaa ja kuntoilua aiheutti se, että edelleenkin Strynin kesätie on toisestakin suunntasta lähes auraamati, joten lähestymistä ennen ylämäkeen kinnaamista kertyikin ekstrat 2-3km - tulipahan kanuunan rippeet hikoiltu poies.

Arska - vimonen - taas. Ja kenkäät pitää ripustaa puuhun.

Taas oli BOM edessä, vaan eipä haittaa.

Melko kuumottavan nitkuva viritys

Kesälomalla untsikka päällä.

Joen ylityksen jälkeen ylämäkeen tuohuaminen alkoi taas pikkuhiljaa sujumaan vaikkakin meikäläiseltä levisi AXLeista toisen heel-lifterin pulikka, eikä yläasento enään toiminut. Mentiin siis ilman korotuksia, mutta loivaa tonttiahan siellä piisaa. Eikä aikaakaan (eli n.6h jälkeen) kun vartoiltiin topin alla leipiä mutustellen ylimmän osan aukeamista pilviverhosta, kun yr.no oli niin kovasti parin tunnin selkeyttä lupaillut... Vaan eipä jostain kumman syystä norski-föhrien arvailut osuneet nappiin, vaan toppi pysyi paria minuuttia lukuunottamatta pilvessä ja nosto jäikin sitä myöten vajaaksi kaikkien osalta, vaikka pitkä matka tieltä olikin nähty vaivaa Skridulaupenin syleilyyn.

Hetken se ylis antoi näkyä.

Siellä se perkele on - ihan helvetin kaukana.

Lasku itessään ei ollut mitään epikkiä-shittiä, mutta kuitenkin palkitsevaa lojottelua ja kyllä omien jälkien kurvailu vaan aina tuntuu loistavalta. Hyvää luntakin saatiin pari sataa verttimetriä laskun puolessa välissä  isolla kentällä. Ja törmättiin alasmenomatkalla myös iäkkääseen norjalaisherrasmieheen joka oli ittekseen päättänyt lähteä kinireissulle iltapäivän ratoksi - saatiin hyvät pohjat ympärillä olevista nyppylöistä ja Stryniin pudonneiden lentokoneiden historiakin tuli tutuksi.

Kyllä tällä kelillä kelpaa ulkoilla, vaikkei määränpäätä saavutettukkaan.

kurveja.

Keikan aikana oli koukkuumma ilmestyny jonkun randohanska - tai sitte ei morjenstella tarpeeksi? Anyway, SEOMMORO!

Eikä muuten jutu loppuneet vielä tähänkään. Vähän tuli vielä valokuviakin napsittua ja jos sitä Skridulaupenista videonpätkääkin virittelis? Ja tottakai pitää vielä reissusta säädellä kokonaisempikin liikkuva pätkä - eiks JE?