22. toukokuuta 2011

TsäkäTsäkäTsäkä - PPRRRRRRR!

Guido ja vispilä (Everestillekin kiivennyt malli, eli AStar AS 350).

Joku saattoikin otsikosta ja ekasta kuvasta arvata, että viimosen reissupäivän kunniaksi tasamaan uroot pääsivät vihdoin ja viimein hissin tai lihasvoiman sijaan käyttämään mäjen päälle nousuvoimana tuota lentovehkeistä omituisinta ja kiehtovinta eli helikopteria!!! Vaikkei laskullisesti tähän aikaan vuodesta helihiihdolta hirveästi voi odottaa, niin on tuo "ghettolinnun" kanssa suhailu ja puuhailu jännää ja hienoa touhua, varsinkin kun pilotti hassuttelee kaikenmoisilla manöövereillä ilmassa ja opas hoitaa parasta mahdollista laskua olosuhteisiin nähden. 

Porukkamme startti osui vasta klo 11:00 aamupäivästä, jolloin ilma näytti aika heikolta lentämisen suhteen. Opas kuitenkin päätti, että lentää voi, mutta ymmärtää pitää laskujen todennäköinen "epänautinnollisuus" huonon lumen ja lämpimän kelin vuoksi. Fundeerattiin porukalla hieman mennäkkö vai eikö mennäkkö - ja kuten näkyy, päätettiin lähteä lentelemään. Alunperin pätöksiä tehdessä neljän noston keikaksi tarkoitettu helihetki muuttuikin kahden noston pyrähdykseksi erään ryhmäläisemme väännettyä polvensa raskaassa lumessa, myös sinkkiytyvä keli jeesasi keikan lyhentämistä. Saatiin kuitenkin parin noston varvi tingattua yhden noston hinnalla - eli ~170€ ei ollut paha rasti tuosta lystistä.

Laskut hekokeikalla olivat n. 1500metristä pudotusalueelta 550-600 metriä "Vassitjokkalta" alas verttiä järven jäälle, josta n. 500m oli oikein loistavaa ja tasaista firniä vimosen 100metrisen ollessa totaaliliisteriä. Kuvia ja videoo tuli napattua aikalailla keikalta, joten liikkuvaa matskua pistän heti kun tässä ehdin niitä käsittelemään, mutta alla parit kuvat (go proolla) napattuna:


Jippikaijei, seuraavalla hekoreissulla sitten joskus kaulapyydää...

Takapenkillä.

Huuruinen meininki ekan laskun jälkeen.


Laskulinja oli monipuolinen, oman fiiliksen ja taitotason mukaan laskea voi joko loivaa kenttää tai jopa jyrkähköäkin siivua.


2 kommenttia:

  1. On tullu seurattuu sun blogias!Hyviä reissu-juttuja!jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  2. Oujee ja hieno homma, koitetaan jatkaa viimeistään ens kesänä näitä alapää... eiku alamäkijuttuja. Nyt sysätään sivakat kaappiin kesäks.

    VastaaPoista