25. tammikuuta 2012

Surffilaudalla mäkeen?

KYL! Kun tuntuu että miehestä loppuu mehut ja muutenkin flunssa painaa päälle, niin täytyy olla realisti ja lähteä mäkeen! Tällä kertaa tosin sillä erotuksella, ettei mies olisi millään jaksanut vetään kolmessa tonnissa kyykkää telemarkin merkeissä, vaan matka mäkeen kävi nyt vuokraamon kautta. Kävimma siis tänään kurvailemassa totaalisen bluebirdin merkeissä Hintetuxin jäätiköllä jo toistamiseen ja nyt jalkaan sattuivat vuokraamon sedän käsien kautta 176cm Salomonin BBR:t. Kyseessä ovat siis vissiin pocketroketti-miehen ja samalla surffilauta sheippaajan uusimmat viritykset, joista melko omalaatuiset tekee mm. V:n mallinen sheippi keulan ollessa tailia hemmetisti leveämpi, lievä keularokkeri, n.13m kääntösäde ja muutoinkin kummallinen surffilautamainen design.

Odotin suksen olevan aikalailla erilainen mitä se loppujen lopuksi oli... Tottakai kapea perse ei anna käännöksestä ulostultaessa samanlaista kikkiä kuin perinteiset leikkurit, vaan käännös pitää itse ruuvata loppuun saakka. Toisaalta leveä keula taas puolestaan vie suksea melkein itellään käännökseen. Kävipä leveän keulan kanssa pikku lapsuskin päivän aikana melko kovassa vauhdissa ja Antti lensi kuin leppäkeihäs (löytyy videolta)... Röykkysellä ja epätasaisella suksi on kaukan kotoaan - pari kertaa meinas mennä jarrutukset pitkäksi suksen ollessa enemmän ilmassa röykyillä kuin maassa...

Huomenna kohti kotia - jospa sitä sitten pikku hiljaa jo pääsisi kotomäkeenkin pyörähtämään kun flunssa on taltutettu.

KORPO on jauhanut taas.
Tuommottii työkaluja tänään.

PYSÄHDY! Anni kuvas.

Keli on kuin morsian - kylmä ja kuiva. Tsih!

Annikin vaihto rotanloukut kiinteisiin kantapäihin. HULLU!


Matkaopaskin oli völjyssä.

Keräävät nämäkin katseita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti