Taas on muutto edessä...

LUMIPALLO! Se on päivän sana! Meikäläistä pyydettiin syksyllä skiexpojen alla avaamaan blogini, myöskin skiexpojen alla avattavaan Lumipallo.fi -sivustolle ja empimättä läksin moiseen mukaan katsomaan, josko tuota kautta mm. lukijoiden ja seuraajien määrä kasvaisi.

Olen nyt syksystä lähtien päivitellyt niin lumpparin blogipohjaa, kuin tätä blogspotinkin pitkään palvellutta jupinakulmaa ja hommahan on jokseenkin työlästä kun kahteen paikkaan linkkailee kuvat yms. sydeemit. Päätinkin nyt Japanin reissun (melkein) aattona, että jatkan suksetjalassa-kirjoittelua enempi lumipallossa. Blogipohja siellä sinällään on hieman kankeampi ja vaatii vielä totuttelua, mutta vastaanotto siellä sekä seuraajien suhtautumisessa, että lukumäärässä on ollut poikkeuksellisen positiivista.

Ainakin laskujuttujen osalta päivitykset olivat nyt tässä täällä, ehkäpä muissa askareissa tulee vielä myös tänne jotain postailtua, saas nähdä. Tähän asti kirjoitellut jutut jäävät kyllä tänne näytille, mutta jujutsut ovat kyllä myös siirretty lumipallon blogiinkin. Kiitoksia kaikille tämän blogin seuraajille ja paikalle sattuneille satunnaisille googlettelijoille. Joten, eipä muuta kun kohti lumipallon suksijalassa - TOSTA: 

www.lumipallo.fi/suksetjalassa

hanki tuli - hanki meni

Juu. Joulun jälkeen ei ollakkaan juteltu. Ja joulun timangikelien jälkeen ovat pihameiningit hieman heitelleet ainakin eteläisellä Suomen puoliskolla laidasta toiseen - lunta tuli niin pirusti (Helsinki-Vantaan lentökenttä oli suomen lumisin paikka) ja pakkastakin oli tarpeeksi, sen jälkeen iski plussakeliä ja vettä tuli taivaalta kuin esterin perästä, etelässä taisi hankeakin hävitä kerralla 35cm. Jäipä siinä sitten suojakelien saatossa Keravan Keinukallionkin pauderitarjonta tarkastamatta - eikä näistä lumista nyt enää taida edes pohjiksi olla...

Mitää, Sappeessa paistaa aurinkoo?!

Enivei, jossei lähimettien puuterikentät ole olleet se paras paikka suihkia menemään niin onhan suksia pitänyt tottakai käydä ulkoiluttelemassa muualla. Eteläiset hiihtokeskukset kun tarjoilevat hyväkuntoisia mäkiä täysimääräisenä lähes joka keskuksessa, mikä sinällään on tähän vuoden aikaan melko hienoa. Viime talvena ensimmäiset kurvit vedettiin Hakuban Happo-ykkösessä tammikuun 2.pv. eli tänä talvena tulee ensimmäistä alamäki reissua ennen kasaan jo ainakin 11päivää suksilla, eipähän voi ainakaan jalkojen piikkiin laittaa jollei suksi kulje.

Yllä Messilässä varsinainen SDP:n puoluekokous

Jouluisen Himoksen lisäksi karavaani on suhaillut muutamaan otteeseen Messilässä ja nyt kuluneena viikonloppuna käytiin katsastamassa Sappeen meiningit. Sappee tuntuu noin niinkuin nopealla silmäyksellä olevan kyllä ehdottomasti etelä-suomen tellurikkain mäki, nimittäin lauantaina rinteissä suihki menemään vaikka kuinka monta kyykkääjää ja näiden suihkijoiden laskutaito ja vauhti olivat mielestä melkosen kovaa luokkaa. Itse suihkin menemään päättäväisesti pelkillä kiinteillä kantapäillä, notta polvi saa mahdollisimman paljon sitä meininkiä, mutta kyllä välillä olisi tehnyt mieli tuikata telespedet jalkaan liekittää reisiä taas vaihteeksi. Huomion arvoista oli myös, että Annin lisäksi en mäessä muita 75mm vermeillä laskeneita nähnyt kuin yhden tai kaksi, eli ainakin Pirkanmaalla NTN alkaa olemaan SE juttu - pitäisi itse ensimmäisen kerran päästä moisilla laskemaan, niin voisi myös oman mielipiteen muodostaa värkeistä...

Lumisateinen kuva työhuoneesta muutaman viikon takaa - tällaista ei ihan viime päivinä ole ihasteltu.

Mutta reissukuume alkaa joka tapauksessa jo polttelemaan, kun startti Japaniin on enään 9päivän päässä. Täytyypi vaihtaa valuutat kuntoon (Eur-Jpy kurssi onkin hieman ystävällisempi kuin vuosi sitten), käydä kaikki rensselit läpi ja mallailla pakkaaminen sekä samalla päättää että mitä kaikkea ylimääräistä reissussa tarvitsee - vai jätetäänko tilaa reiluille tuliaisille kun viime vuonna ei mukaan tarttunut oikein mitään ihmeellistä. Eli siis kamaa kassiin ja Japaniin - palaamme viimeistään sieltä jutuille.

Joulu - ilmeisesti rauhallisuuden aikaa.

TÄ? Oli ensi reaktio kun joulu-aaton-aaton-aattona pamautimme Annin kanssa Opeliksin Länsi-himoksen parkkipaikalle. Autoja hieman yli kymmeneltä lauantaiaamuna parkkipaikalla oli pauttiarallaa 15-20kpl, eli normihissilippujonotuksia ei hirveemmin tarvinnut stressailla, pitipä ihan autoa parkkeerattaessa siristää silmiä, josko hissit pyörivät laisinkaan kun perus Himos-ruuhkaan on ajansaatossa jo jokseenkin tottunut, mutta pyöriväthä ne.

Pakkasmittari näytti kirpakat -18astetta, joten joskopa se yhditettynä joulunaluskiireisiin pitivät ihmiset muissa askareissa ja poissa mäjestä? Aurinkokin paistoi taivaanrannasta koko päivän – eipä siis hirveästi enempää voinut toivoa.

Sen verran pitää kuitenkin Himoksen suunnalle heittää pyyhkeitä kehään, että meikäläisillä kun on olemassa Skicardit molemmilla ja sitä myöten tottunut hankkimaan ne kaksi päivälippua yhden hinnalla suurimman osa talvesta ilman sen kummempia lisäkustannuksia, niin Himoksen fiksut talouden pitäjät ovat kuitenkin keksineet uuden keinon ottaa lisä-euroja autuaan asiasta tietämättömiltä asiakkailta. Nimittäin aikasemmin kun heidän kaikki hissilippunsa ovat olleet etäluettavia, niin nytpä sitten ei. Kaikki hissiliput pitää ladata sille Himoksen OMALLE etäkortille – eipä hirveästi etäkortit auta 250km:n päässä kotona lipastossa, kun ei niitä aikaisemminkaan ole Homoksella tarvinnut. Itsekin olen joskus Himoksen oman kortin hommannut, mutta sehän on jäänyt aina kotiin kun ei sitä ole tarvinnut, joten nytpä sitten kahteen pekkaan räpsähti siihen hissilippujen hinnan päälle vielä 10euron lisäkulu Homosaccess-korteista, joita ei ainakaan suomessa paljon muualla käytetä. Kakan maku jää moisesta suuhun.

Muutoin laskeminen oli aika timangia. Auki olivat Länsi-Himoksen mäkien lisäksi Keskimaan yksi mäki ja kuten aiemmin tuli mainittua ei muista ihmisistä tarvinnut välittää – velivenäläisetkin taitavat vielä olla kotirintamallaan odottelemassa pakkasukko-päiviä.

Viikonloppu muutoinkin heilahti Tampereen suunnalla mökkeillessä ja kameraa oli pakko hieman laulattaa talvisissa maisemissa, avot:

Puikkari!

3-2-1-mene! Ja antti painaa kun Palanderi konsanaan Talman ”takajyrkkää” silmät kiiluen… Paitsi, että on arki-ilta ja rata puuttuu, sekä mies on ensikertaa ikuna ihan oikeiden puikkareiden selässä. Suksissa kun on pituutta 165cm ja kääntösädettä 12,6metriä, niin olo on jokseenkin omituinen – meikäläisellä kun yleensä on jalassa aikalailla isompia suksia, joissa kääntösäteet pyörivät siellä jossain toisen kymmenen metrin paremmalla puolella.

ATAAAK!

Jo ensikäännöksistä on selvää, että jalassa eivät ole mitkään kruisailusivakat. Suksia pitää laskea, ei liikaa, mutta sopivasti. Painoa ei sovi missään vaiheessa päästää laisinkaan takapenkin puolelle ja kantinvaihto tapahtuu silmän räpäyksessä. Telemarkista tuttua yläkropan kiertoa pitää oikein keskittymällä välttää ja paine pitää jatkuvasti pitää monoissa säärtä vasten. Tuntuu kuin olisin täysin missannut aikasemmin tämän koulukunnan, jossa talman minirinteessä pystyy sivaltamaan syviä leikkauskäännöksiä useamman kymmenen yhdellä laskulla. Myönnän itselleni, että vaikka suksien grafiikat ja habitus viestivät vahvasti keskinkertaista tylsyyttä, niin tämä puikkarointihan on hauskaa!

tykit laullooo!

Sladissa ei noita Ice-T:n Coco-vaimoa muodoiltaan muistuttavilla pätkäsuksillä lasketa muuta kuin pysähdyttäessä, muuten ovat jalat solmussa. Ensimmäistä kertaa 100 flexillä varustetut monto tuntuvat hieman löysiltä – pitää vissiin boosteristräppiä miettiä ihan tosissaan alkuperäisten tarranauhan tilalle…? Joka tapauksessa, meikäläinen on täysin myyty lyhyen kääntösäteen maailmaan. Aikoinaan telemarkin laskeminen lähti siitä ajatuksesta liikkeelle, että lähimäissä olisi jotain intoa laskea ja pari talvea tuota mystistä kyykkäilyä opetellessa lähimäkilasku olikin taas täynnä uuden oivaltamista. Sitten kun jossain määrin telemark alkoi olla jo lihasmuistissa ja lasku sujua jo itsellään, hankin nahkamonot ja taas oli uuden oppimista kovasti ilmassa – nyt tuota kaivattua uutta-suolaa lähimäkitouhuihin tuo näköjään puikkarointi!

Kamaketkut

Parempi puoliskoni Anni oli eilen mäessä myös, menin sitten lainaamaan hänelle tuoreimpia telesmark-hankintojani, eli DPS:n 105Wailereita ja vähän nyt vaikuttaisi siltä että meikäläinen ei niillä suksillä ilmeisesti enää laske =).

Anni painaa!

Kerrostalosuksijan huoltodilemma

Suihkis, sanoo hyvin huollettu sivakka. Jo tovin olen Keski-Uusmaalaisena tuskaillut hyvien suksihuoltopalveluiden asettumista hyvän matkan päähän Keravan ghetoista ja keskittymistä. Joka syksyinen dilemma on ollut, että mihin sitä suksensa kärräisi hemmoteltaviksi, kun kerrostalon asukkina ei oikein holtsita lähteä omissa fasiliteeteissa olohuoneen lattialla kantteja teroittelemaan ja pohjia voitelemaan? Etelän suunnalla varteen otettavimmat vaihtoehdot ovat tottakai isonkirkon Skiservice tai Espoossa sijaitseva Mankkaan Suksihuolto ja hieman pojoisemmalta suunnalta löytyy Timanttikantti Lahdesta. Maantieteellistä etäisyyttä täältä keski-uudenmaan bermudankolmion eteläkärjestä näihin hyviksi todettuhin sivakkahoitoloihin kertyy n.30-70 kilometriä, joten sivakoiden kärrääminen ja noutaminen ovat sinällään jo rahakkaita "retkiä" kun reissuja pitää pari heitää, jos suksensa halajaa vielä huollosta takaisinkin.

Googlehan koittaa kovasti avittaa epätoivoista kivillelaskijaa kun suksihuoltoa hakee interwebzin syövereistä, mutta aina pinnalle pompsahtelevat nämä edellä mainitut ns. "kovatluut". Itse päädyin kuitenkin muistaakseni jonkun 30minuuttisen intensiivisen "etsi-ja-pety" projektin päätteeksi löytämään Tuusulasta, eli tuosta kotipitäjän naapurikunnasta lafkan nimeltä Tuusport, jossa ainakin heidän "nettisivujensa" perusteella suoritetaan polkupyörähuoltojen ohella myös laskettelusuksien huoltoa 25vuoden kokemuksella. Kerran aikaisemmin olen lähialueen eräässä "sporttikaupassa" suksiani huollatanut ja niillä sivakoilla ei pohjien ajamisen jälkeen sitten enää hirveästi laskettu kun pilalla olivat perkuleet... Eipä muuta kun sukset kainaloon ja haastattelemaan Tuusportin ukkoa. Päädyin pikku jutustelun jälkeen jättämään kaksi paria telesbög-vermeitä huolenpidon alle ja ei muuta kun jännittämään lopputuloksia.

Tehdyn työn jälki oli ainakin silmämääräisesti varsin mainiota ja huoltomiekkoinen oikein kertoi, mitä suksille oli tarkemmin tehnyt - kaposemmat puikot oli ajettu koneella, kantit teroitettu ja pohjat voideltu, leveämmille eli banaaneille ei koneajo ollut passannut kun ovat liian leveät, joten muutoin käsittely oli sama kuin edellisillä, mutta pohjat oli ajettu käsin ja hyviltä näyttivät silti. Tässä pari kertaa nyt mäessä käyneenä voin myös jalkatuntumalla kehaista huollon jälkeä, eli kantti pitää ja suksi luistaa kuten pitääkin. Hintakaan ei ollut aivan samoilla sfääreillä kuin muissa huoltopuljuissa. Ja huom. tämä ei ole mainos, vaan tällainen puskaradiovinkki kaikille suksihuoltojen välimaastoon pudonneille suksisankareille - Antti ainakin suosittelee kokeilleena.

Vanhana ukkona mäessä - kokeiltu on.

Murrr, sanoo vanha ukko. Rohkaistuin ja painoin keskiviikon ratoksi Talmaan ottamaan selvää vasemman polveni laskukunnosta tiistaisen umpihankilenkin kokemusten rohkaisemana. Lääkäri kun maanantaina totesi, että jalka on ehjä, niin pitäähän sitä hetsilleen lähteä liikkeelle. Kävin vetäsemässä (pitkästä aikaa polvituen kanssa) umpihankilenkin eilen ja täytyy myöntää, että olin hieman jopa yllättynyt kuinka hyvin juoksu sujui ja ettei polvessa ollut tänä aamuna mitään tuntemuksia.

ihan vähän eriparia?!

Auton konttiin siis sekä telesböög-vermeet kuin alpiinot. Starttasin tutummalla telemarkilla ja hyvältä tuntui, heti monojen kiristelystä lähtien. PAITSI  - kun oli aika alkulämpöjen jälkeen ruveta tuuppaamaan tosissaan, niin eipäs mies uskaltanutkaan painaa täysillä kuten normaalisti, vaan se vimonen atakki puuttui - ehkäpä ihan tervettä hissuttelua tai koekus siitä, miltä tuntuu laskea sitten n.15-20 vuotta vanhempana!? Joka tapauksessa kantilla tohti mennä, eikä mitään kipuja polvessa tuntunut. Alppirensseleillä puolestaan vauhti oli tottakai enemmän, mutta sama homma oli trendinä - ihan täysillä ei vaan uskaltanut runtata. Voihan sekin tietysti olla, että kun jalassa olivat 190cm pitkät rautakanget niin talma "takajyrkkä" saattoi olla hieman liian kaponen?! Mutta kaiketi hyvä oli tuntuma ja fiilis ihan ok näin jälkikäteen, pitää vaan ottaa rauhassa ja laskea tuo jalka entiseen kuntoon - huomenna siis meshilään!

testigearit. Downin syndrooma menee muuten yllättävän sutjakasti kantillansa - puikkarifiilis!

How to dodge a bullet?

No minäpä kerron... Tai siis, enhän mä nyt oikeestaan mitään vaistäny - olo on ollu viimeset 9päivää tosin kuin seisois viritetyn aseen piipun edessä. Muljautin nimittäin samana päivänä kun käytiin Maltsussa tuikka pyydaa, vasemman polveni sen verran ikävästi, että mielessä kävi jo aika ikäviäkin mielikuvia. Allekirjoittaneen vasen polvi on nähkääs aikoinaan n.2002 kokenut liian pitkän streettihypyn seurauksena ns. "Unhappy Traidin", jossa menee kolme osaa polvesta rikki (mun tapauksessa ACL, kierukat ja sääriluu murtui). Ja kun tuo ei riittänyt niin täyden kuntoutuksen jälkeen n.2vee ekasta leikkauksesta, polvesta kuului taas NAPS ja eturistiside meni taas rullalle (älkää pelatko salibandyä). On siis tota lasarettia ja kuntoutusta tullut ihan jokun kuukausi tähän mennessä kärsittyä, joten viikon takaisen muljauksen jälkeen olo ei ollut kovin häävi.

Yllä viimeisimmän puukotuksen aikainen polaroidi.

Polvi ei sinällään kokenut suurempia kipuja koheltaessa, eikä niinkää muljahduksen aaton iltanakaan, mutta jalka tuntui todella oudolta. Turvotusta ei mahdottomasti ilmennyt, mutta tottakai pieni turpoaminen sai meikämandoliinon nupin sen vertta sekasin, että mielessä synkkeni... Teidän kyllä, että jos joku "ligamentti" menee poikki, niin verta tai muuten vaan nestettä polveen kertyy melkoisesti, mutta tottakai mielessäni järkeilin, ettei meikäläisen jalassa jo pari kertaa korjatut jänteet enää mitään vuoda - paskana ovat, KAIKKI!

Siunattu kuitenkin olen jonkin sortin vakuutuksilla ja voi perk**e, kun etukäteen tiesin ettei oma insurenssi ainakaan korvaa tosta jalasta enää pennin vertaa... Mutta ihana mainitsematon työnantajani, kuinkas ollakkaan omaa sen verran kattavan turvan, että ukkoo lekuriin ja sassiin! Viikko tässä on nyt vedetty nappulaa naamariin ja synkistelty kipeilevän polven kanssa - kunnes tänään pääsin vihdoin ORTOPEEEEDILLE! Pari tiukkaa vääntöä, röntgeni ja kysymys; "ootsä Sapporoon, vai mihinpäin Japania menossa? No aivan sama, reissuun pääset kun tää sun jalkas on ihan ehjä!" Nivel on kyllä kulunut kun piru, mutta ehjä se on...

Feikkinä pauderia Maltsussa - Harri räppäs kuvan.

Eli, nyt loppu synkistely ja alko taas (toivottavasti) normielämä. Sporttia kivun sallimissa rajoissa ja mäkeen jo ehkä tällä viikolla - OLEN ELOSSA! ...mutta otamma rauhallisesti.

Urbaanit pauderit 12/13 VOL.1!

Heipparallaa sano! Männä perjantaina nimikkomyrsky Antti teki tuhojaan ja jälkiään eteläsuomessa ja sehän passasi kaimalle varsin hienosti. Lunta nimittäin kaima heitti yllättävän kivasti ruuhkasuomen päälle ja tämähän aiheutti jo pientä puuteripaniikkia. Lauantaiaamusta piti siis tottakai lähteä tsiigaamaan pelipaikat, eli Malinkartanon jätemäki sekä Paloheinän hiihtoparatiisi, tällä kertaa siis auton nokka käännettiin kohti etelää!

Harri Maltsun topissa urbaanihiihtomaisema taustallansa

Maltsuun saavuttaessa paniikki valtasia miehiä entisestään, nimittäin portaissa ennen meitä paineli ylöspäin jo kolme ukkoa laskuvälineet olallaan - ei muuta ku vermettä jalkaan ja kiireen vilkkaa polkemaan lauta-bootpackia ylöspäin. Luntahan ei topissa ollut juuri laisinkaan vaan idästä puskenut tuuli oli kuljettanut vlakoisen kullan bäkkärille, jossa koiranputkien aiheuttamien pannujen lisäksi saatiin myös aika hyviä käännöksiäkin aikaiseksi, ainakin valokuvissa:

Ville korjaa satoa!

Pääsipä allekirjoittanutkin sivaltamaan, Harri kuvas.

Maltsun koluamisen jälkeen päätettiin ottaa taas pirssi alle lähteä ruopimaan kohti Paloheinän ylävuoristoa. Lämmittelykahvit latukahvilassa naamariin ja törmälle - jossa pulkkakansa oli valannut ensimmäisen mäen, mutta eivätpä perkuleet olleet tajunneet mennä laskemaan Paloheinän sivumaastoon. Sidecountrylla meitä odotteli suhteellisen pätevä lumipeite nurmimäen päällä, joten ei muuta kun sukset alamäkeen ja kameraa tulille.

Harza ja vilperi nousemassa uudelle kierrokselle

VILLEEEE!

Ja viimeisenä vielä päivästä videotuotos, jossa hieman korpoa ja järkkärivideoo, kannoin repussa oikein slideria, eli rensseliä oli mukana kunnolla! 

Malminkartano/Paloheinä from antti ruohonen on Vimeo.

Näyttäis vähän siltä että oli ihan hyvä päivä, vaikka ukot ovatkin vähän "out-of-focus"...