Jebou - sano tositeeveeturhake. Salamatalven toinen mäkipäivä on takana (tai siis oli jo eilen), mutta bloggaamaan ei o ehtinyt kypäräkammeran videoiden fiksailun takia. Tai siis editointi on nopeeta ja heleppoa, mutta oikean codecin löytäminen exportatessa viteoo lopulliseen muotoonsa tuntuu olevan ylivoimainen tehtävä videotouhuihin vihkiytymättömälle kuvaajalle. Käytän siis editoidessa Premiere CS3:ta, joten vinkkiä otan mieluusti vastaan hyvästä kodekista/muutenkin, miten filkan pätkät saisi kohtuu laatuiseksi ja file-koon kohtuu kokoiseksi. Contourin kammerahan antaa pihalle 720p tarkkuista hoodee-kuvaa 30framella sekunnissa huonommalla laadulla millä kuvasin. Ihan käyvän olosta kuvakulmaa ja melko laajaa näkymää kamerasta tulee - laitan sitten näytille matskua kunhan videon saan jonnekin upittua.
Muuten Talmassa oli jo streettikin avattu ja suurin osa immeisistä painui kuluttamaan hyppyreitä. Rinteessä olis siis iha hyvin tilaa, mutta Talman munalinkohissit tuppasivat töksähtelemään jatkuvasti ja toinen hissilinja pudotteli vaijeria tolpista muutamaan otteesee - jolloin hissijonossa paloi bouttiarallaa 10 min aikaa. Anni oli myös mukana menossa ja kyllä se lasku kulkee kesän jälkeen silläkin suunnalla hienosti, puolueettomasti voisi sanoa että paremmin kuin viime keväänä. Alla parit pokkarifotot taas.
Münälingot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti