21. toukokuuta 2012

Skridulaupen

Tättärää. Gepardi on kotona ja Norja takana. Homman nimi on sellanen, että tulipa hiihdeltyä ja ihmetelty hommeleita jääkiekon lomassa siihen malliin loppureissusta, ettei blogikansalle saatu/ehditty vimosimpia päivityksiä pamauttelemaan - korjaamma sitä epäkohtaa hetsilleen NY!

Elikkästen Nukenin könytyksen jälkeen juipit päättivät lähteä sohottamaan taas melkoisen heikolla näkyvyydellä kohti Saetreskarsfjellettiä, kun mäkeä oli jo kertaalleen koluttu. Ensimmäisen parin sadan metrin vertin jälkeen meikäläinen päätti flättivalossa ja reisihapoissa perustaa leirin suojaiseen paikkaan ja imeskellä pähkinöitä sillä välin kun muu kööri nitkuttelee ylöspäin. Totesin samalla, että Downit+alppimonot eivät ole ne kevyimmät randokeihäät väsyneille jaloille... Eipä siinä, Valtteri päätti jatkaa Downeilla meikäläisen leiriydyttyä.
Meikäläinen kun tutkaili ympäröiviä vuoria ja vallitsevaa sinkkiä, ukot kipasivat melko ylös ja anna ollakkaan kun laskivat jo alas. Kuulemma jossain vaiheessa mäkeä oli vähän kontrastiakin?! Kyseisen ulkoilukeikan jälkeen ajettiin viivana kämpille ja vedettiin korkit auki seuraavan päivän 100% pilvisyyden ja sateen kunniaksi...

Arska trimmaa.

Takana mäki - ei näy mittää!

SKOOL!

Melko vaitonaisen ja väsyneen(rapulaisen) sadepäivän perään meinattiin lähteä vallottamaan maanmainion näkööinen Skridulaupen Strynin yliksen tunneleiden takaa. Pientä ylimääräistä vaivaa ja kuntoilua aiheutti se, että edelleenkin Strynin kesätie on toisestakin suunntasta lähes auraamati, joten lähestymistä ennen ylämäkeen kinnaamista kertyikin ekstrat 2-3km - tulipahan kanuunan rippeet hikoiltu poies.

Arska - vimonen - taas. Ja kenkäät pitää ripustaa puuhun.

Taas oli BOM edessä, vaan eipä haittaa.

Melko kuumottavan nitkuva viritys

Kesälomalla untsikka päällä.

Joen ylityksen jälkeen ylämäkeen tuohuaminen alkoi taas pikkuhiljaa sujumaan vaikkakin meikäläiseltä levisi AXLeista toisen heel-lifterin pulikka, eikä yläasento enään toiminut. Mentiin siis ilman korotuksia, mutta loivaa tonttiahan siellä piisaa. Eikä aikaakaan (eli n.6h jälkeen) kun vartoiltiin topin alla leipiä mutustellen ylimmän osan aukeamista pilviverhosta, kun yr.no oli niin kovasti parin tunnin selkeyttä lupaillut... Vaan eipä jostain kumman syystä norski-föhrien arvailut osuneet nappiin, vaan toppi pysyi paria minuuttia lukuunottamatta pilvessä ja nosto jäikin sitä myöten vajaaksi kaikkien osalta, vaikka pitkä matka tieltä olikin nähty vaivaa Skridulaupenin syleilyyn.

Hetken se ylis antoi näkyä.

Siellä se perkele on - ihan helvetin kaukana.

Lasku itessään ei ollut mitään epikkiä-shittiä, mutta kuitenkin palkitsevaa lojottelua ja kyllä omien jälkien kurvailu vaan aina tuntuu loistavalta. Hyvää luntakin saatiin pari sataa verttimetriä laskun puolessa välissä  isolla kentällä. Ja törmättiin alasmenomatkalla myös iäkkääseen norjalaisherrasmieheen joka oli ittekseen päättänyt lähteä kinireissulle iltapäivän ratoksi - saatiin hyvät pohjat ympärillä olevista nyppylöistä ja Stryniin pudonneiden lentokoneiden historiakin tuli tutuksi.

Kyllä tällä kelillä kelpaa ulkoilla, vaikkei määränpäätä saavutettukkaan.

kurveja.

Keikan aikana oli koukkuumma ilmestyny jonkun randohanska - tai sitte ei morjenstella tarpeeksi? Anyway, SEOMMORO!

Eikä muuten jutu loppuneet vielä tähänkään. Vähän tuli vielä valokuviakin napsittua ja jos sitä Skridulaupenista videonpätkääkin virittelis? Ja tottakai pitää vielä reissusta säädellä kokonaisempikin liikkuva pätkä - eiks JE?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti