HEP! Messilä, ihan jees keli eli pehmee mäki, aamukärppänä ettei liikaa porukkaa, 4h nahkamonoilla (=päkiöihin ja akillesjänteeseen sattuu), kyykkäämisen opin jakamista kaverille (jolla siis meikäläisen Customit jalassa). Siinäpä tämä päivä. Eli siis asioista perillä oleva saattaisi vetää jo johtopäätöksen, ettei se Ruohosen juippi vieläkään pääässy kunnolla tyypittämään F... eiku Zageja, juu ei tyypitetty ei. Mutta eihän nuo sukset tosta mihinkään häviä... Sen sijaan nahka-Garmontit ja liekkisukset upposivat meikäläisen ytimiin. Ja kuinkas ollakkaan viihdytin kanssalaskijoita reippaalla vauhdilla, horjumisella ja (kaiken kukkuraksi) kantilla leikkaavaa käännöstä könyten - Kyllä, liekkipierutkin näköjään omaavat jonkun bout. kolkytmetriä (+) kääntösäteen ja niillä voi ajella kovavauhtista leikkaavaa, kunhan muistaa kuormittaa bout 90-10 jaolla sitä ulompaa suksea, muuten sattuu. Tosin nahkamonoilla elämä on aika ohuen langan varassa muutenkin kun vauhtia ja voimia nilkkoihin kohdistaa edellä mainittuun malliin.
Anyhow tai whatever, meininki oli kaikinpuolin kamoon ja letsgou! Ystäväni piti kovasti kyykkäämisestä ja tyypillisenä urheilijana homma alkoi sujua jo, sanotaanko että kovavauhtisesti ja käännös alkoi näyttämään telemarkilta eikä koukkupolvi-alppihiihdolta, ainakin loppujen lopuksi. Oli pokkari taskussa taas;
"sellainen sormi on soittajan elin!" TÄH?! Anni otti kuvan.
Oli aikamoiset perhoset jalassa, eiku mahassa - vähän kuin ekaa kertaa vapailla kantapäillä mäkeen suunnattaessa muutama vuosi takaperin - tänään kun tuuppasin ekaa kertaa nahkamonoilla kohti Talmaa. Monot ovat muutenkin lojuneet tuossa lattialla syystä, ettei sopivia siteitä ole oikein löytynyt seuraksi, mutta eilen illalla kyllästyin vartoiluun ja ylimääräiset rotten cobrat asentui nahkamonojen kavereiksi suunnitelluille K2 Totally Pisteille. Suksilla on mittaa joku pari meetteriä enkä värkeillä ole koskaan laskenut metriäkään, vaikka sainkin sukset ekojen tellumonojen kylkiäisinä. Eihän noissa suksissa nykypäivän stantardeilla ole muuta huokutusta kuin über-jepa-bonari-grafiikat - nimittäin liekit... Varmaan jopa (jepa) edesmennyt shane ämceeconkey olisi ollut moisista lieskoista innoissaan - sen vertta räädit kuviot on kysessä....?
Jokatapauksessa (vaikkakin) välineistön ollessa näinkin räädit, pääsin mäkeen. Voi veljet kun olo oli kuin olisi armeejan puulankuilla lähtenyt tuuppaamaan mäkeä alas, sillä erolla että suksissa on hemmetin terävät kantit. Ja voihan veljet, kun kovasti laskevasta miekkosesta tulikin yht'äkkiä hidas jarru.... Ei sen puoleen, kyllähän sukkapuikkosuksilla ja nahkamonoilla pääsee kovaa, mutta väitän että saattaa myös kuolla. Laskiessa kun ei parane nukahtaa hetkeksikään, ainakaan kesken käännöksen tai vaihdon. JOs nukkuu niin herra "grimreaper" eli kuolema ite tulee ja hakee pois - tai ainakin kaataa. Eihän siinä, spekuloidaan lisää laskemista hepposilla vehkeillä tuonnempana - suosittelen ensimmäisen 2-tuntisen horjumisen jälkeen nahkakenkä-ekskursiota kaikille nyky-telemarkjanttereille, joilla ei ole taustaa moisilla laskemisesta. On meinaan avartava kokemus ja nahan taian kun oivaltaa niin noilla nykysuksilla ja monoilla elämä tuntuu taas melko helpolta ja samalla pystyy ehkä tulevaisuudessa rippaamaan pikkasen kovemmalla temmolla niitä putikkakenturoitakin...?
Ei muuta ku loppiaista ja menkää mäkeen, vaikkakin (jokatapauksessa) huomenna on rinteessä ruuhkaa. Muuten pokkari oli taskussa nahkakommelluksissa (pysyi ehjänä) ja onnekseni törmäsin kaikille Engelbergistä (vähän niinkuin teeveestä) tuttuun peetteriin joka hieman suostui kuvaamaan pokkarilla horjumisesta videomateriaalia - kiitos P. ja muille olkaa hyvät - laatu on hirveää;
...kyllä voiP! Hohhoijjaa kun tänään olikin hauska ja omituinen mäkipäivä. Talmaan illaksi ja mäkihän on ollut nyt lumisateen jälkeen auki tänä aamuna klo 10:00 alkaen, joten oli aika pöperöistä ja epätasaista meininkiä. Itsellänihän oli (taas ja tottakai) alla Wailerit. Ensi kertaa rokkerilla siis pöperörinteessä - ja nyt saa arvata oliko kivaa....
...oli. Mutta huonot uutiset ensiksi ennenkuin joudutte lukemaan toistuvaa hehkutusta rokettirollisuksien hauskuusfaktööristä, niin kerron teille seuraavaa - on muuten aika vaikeeta yrittää laskea luisuttamalla tuommoisessa runsaslumisessa rinteessä leikkaavalla rokkerilla. Nääs suksia poikittain viedessä ja suksen ottaessa kontaktia runsaampaan lumeen, lähtee tuommoinen DPS:n värkki väkisin leikkaamaan ja SE ei ainakaan helpota elämää jos jarrutella yrittää ja reisistä on paukut loppu...
Ei pidä kuitenkaan jäädä hautomaan negatiivisia juttuja, vaan on hehkutettava niitä positiivisia. Rokettirollisuksissa on kivoja ominaisuuksia tuommoisessa hötökelissä kuten tänään. Sukset nähkääs tykkäävät kääntyä kovasti. Edellisillä suksilla eli hippilöillä kantilla ajettaessa epätasaisessa maastossa/rinteessä sai ainiaan peljätä, että milloin se kantti lähtee alta, nyt tuo seikka onkin kääntynyt päälaelleen. Eli mitä enempi hötöä niin sitä enempi kantilla mentäessä suksen "törröttävä" kärki vetää sivakkaa kaarelle ja sitä myöten kääntyminen sen kun lisääntyy - fysiikan lakeja kaiketi. Tietysti jos tykkää laskea luisutellen niin edellä mainittu on hirveää, mutta kantilla laskettaessa se on maannaa - eiks jeh? Toisekseen huomasin tänään suksieni olevan kovin kiertojäykät ja sitä myöten sukset pompauttavat, eli poppaavat laskijan käännöksen lopussa kivasti ylös/ulos käännöksestä. Kaiketi kääntymisominaisuudet ovat mukavia, mutta samalla suksilla pitää LASKEA kokoajan, ja jos antaa suksien laskea laskijalla niin silloin lähtee mopo lapasesta.
Sorry, kuva on hirviä, eli kaapattu pokkarivideosta. Banaanit on kuitenkin kyljellään.
Kusti polki tänään myös postissa meikäläiselle nahkamonot. Vaikkakin myyjän puheiden ja omien mittauksien mukaan monojen olisikin pitänyt olla sopivat jalkaaan, niin sovittelun perusteella monot istuivatkin hienosti. Yllätyin melko suuresti, kuinka jäykät tuommoset nahkamonotkin loppujen lopuksi ovat ja odotin monojen olevan jotain luokkaa vaelluskenkä. Enivei-Enihau, pitihän sitä räpätä monoistakin kuvat ja nyt setuppi on enää siteitä vaille hänessä, jotta ukko pääsee kaatuilemaan talmaan "leedebootseillansa".
Ei muuta ku mäkeen - sen verran hennommat popot ovat kuitenkin, että voi varmaankin kotona jo laittaa jalkaan ja ajella autolla mäkeen!