Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2011. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2011. Näytä kaikki tekstit

11. joulukuuta 2011

Keinukallio Recon!

Joo. Nyt kun tuo SAA***nan plussakeli vei kaikki kivat lumimyräkän tuomat lumet mennessään niin päätin paikata kotonajäpittämistä tiedusteluretkellä Keravan vapaalaskun mekkaan, eli Keinukalliolle. Tuolla tunnelmallisella väkisinhiitäjien luvatulla maalla kun on aikoinaan kaupunki pyörittänyt omaa hiihtokeskustaan parine hisseineen, niin pohjat ovat myös edelleen laskuystävälliset vähälläkin lumella. Luntahan ei oo maassa nimeksikään, mutta kyllä siellä silti jo kovimmat sällit veti pertsaa jää-sohjo-sepelisekotuksessa bouttiarallaa 300-400metriä pitkää lenkkiä - RESPEKTIT siitä.

Oli ilo huomata, että rinnettä ja maastoa muutenkin oli harvennettu ja raivattu aluskasvillisuudesta todella paljon since viime kerran. Asialla kaiketi ovat olleet alueen frisbee-golf-rataa hanskaavat kiekonheittäjät. Nyt vaan rukoilemaan taivaalta lisää valkosta kultaa ja pakkaskelejä. Joka syksyinen tuska alkaa vaivata ihan tosissaan kun talvi antaa odottaa tulemistaa, kuten tiedätte. Napsin vähän kännykällä kuvia meiningeistä:

Jeejee - huipulla ei aina tuule!

Olishan tossa skinnaillu ylöspäi, mutta kävellen olis juotunna tuleen alas.

Freerideri on hukannu sauvansa dropin alle.

Topissa on melkein nilkkaan asti kultaa!

Vähän sais jyrkempää olla.

Äijä tuuppaa asenteella.

6. joulukuuta 2011

Svid.

Noentiijä. Vituttaa. Pimeys ja lumettomuus. Jos jotain hehkutettavaa löytyy niin näin itsenäisyyspäivänä ei ole enää saletisti kuin 2pv vajaa 4 viikoa lumille pääsemiseen. Etukäteen tosin olisi ihan kliffaa päästä vähän ottamaan jalkoja alle Talmassa - ja bonarina päästä kokkeilemaan skinejä banaaneissa jossain lähimettän kummulla. Vapaapäivän ajanvietteeksi kuitenkin riipasin kasaan tossa tylsyyksisssäni tommosen syksyisen pätkän. Siinäpä siis GoProon timelapseja ja sitten Coolpixin videoo käsivaralla kuvailtuna - ja viimosena SE ensilumi, joka putosi eilen maahan!!! Femmat sille! Enää ei vituta yhtään...


15. marraskuuta 2011

Pula-ajan skinari.

JEP. Kävimma tuossa viikonlopuna mökillä Manchesterissa, eli tampereen visiitin lomassa tsekkaamassa Kalevan Prisman urheiluosaston ja sen vapaalaskusektorin. Eipä olis uskonna, että siitä hyllyntakaa napataan samalla maidot ja leivät, ja sitten jos sattuu olemaan tarpeita niin mikä jottei samalla kiipeilyrensselit ja rokkerisukset. Ja mitkä hinnat - maitokaupassa voidaan vähän näköjän pelailla. Itellekin tarttui mielitekona skinit banaaneihin. En muuten olisi varmaan moista hankintaan siinä hetkessä tehnyt, mutta kun myyntimiehenä toimi reissukaveri, tarve tulevalle talvelle kyseisille värkeille on ja hinta oli - sanotaanko näin, että todella sopiva. Haaviin tarttu siis BD:n STS:t, nailonia taitavat karvat olla. Ja mikässen mukavampaa on, kuin pistää skinien leikkaus studio pystyyn harmaan maanantai-illan ratoksi kun ei vielä mäkeenkään piäse.
Toivottavasti tuli hyvät - 2mm/kantin verran jätin molempiin reunoihin sivakkaa näkyviin ja ainahan noista voi leikata lisää pois jos siltä tuntuu. Viime talvena liian kaposilla karvoilla kovalla alustalla hiihtely tuntui sen vertta "keijolta", että nyt pelasin ton leveyden suhteen varman päälle.

READY FOR ACTION!

Yhden miehen selviytymistaistelu - jopa kädetön onnistuu skinien leikkaamisessa! 

On puukot ja tonkit. Terävä mattopuukko on muuten sitä paketissa mukana tulevaa paperileikkuria huomattavasti tarkempi leikkausase varsinkin reunoja sheipatessa - katkasu ja kärkien muotoilu sujuu leikkurilla kyllä hyvin.

Molemmille reunoille sen 2mm jätin, eli kantit näkyy - toivottavasti toimii!

vastakarvaan.



6. marraskuuta 2011

Expot sieltä viimeaikojen mukaisesta päästä...

"No Niin" voi vaan sanoa näistä viime vuosien Skii Expoista. Ja onneksi ei ole messujen lipuista tarvinnut maksaa moneen vuoteen mitää, vaan aina on jostain kaivettu fläbät itelle ja kavereille, nimittäin kyllä hieman korpeisi maksaa toistakymmentä euroa siitä, että pääsee penkomaan (karrikoidusti sanottuna nyt) jälleenmyyjien ja maahantuojien mallikappalelaareja. Okei, onhan se aina hauskaa päästä talvi- ja laskufiilinkeihin ständien lomassa, mutta esim. vapari- ja telluvehkeitä oli jo pelkästään vanhalla suksisalissa roimasti näytillä. Ehkäpä tulevaisuudessa voisi nämä vapaalaskusysteemit eriyttää tuolta messukeskuksesta jonnekin pienempiin piireihin ja puitteisiin?!

Tällä kertaa oli ostoslistalla jotain keveistä hanskoista, kuorihousuista ja alusasusta lähtien, muttei mitään löytynyt. Tuntuu tosiaan, että myyntikojuissa on joko perus bulkkikamaa pilkkahintaan ja sitten taas hyvä matsku on edelleen hinnoiltaan omissa sfääreissä ilman kummempia messutarjouksia. Käteen siis jäi 1,5h pikaprähdyksestä muovikassillinen lehtiä ja esitteitä nojatuolimatkaa varten. Nyt vaan lunta maahan ja sitä rataa, järkihän tässä kohta lähtee kun ajelee kesärenkailla näin pitkälle Marraskuuhun ja sukset homehtuu komeron nurkassa.

Antte Lauhamaa kertoilemassa Sastan vermeistä ja suunnitelmistaan. Komeen näkönen setti, hinta tosin tämän nihilistin ulottumattomissa.

5. marraskuuta 2011

Iltama sieltä hyvästä päästä


Huh. Ei se, että eilisestä olisi tullut jäätävä kankkunen, kun ei tullut - vaan huh sille, että minkälaisen spektaakkelin relaa.com, Arttu ja muut olivat saaneet järjestettyä Vanhalle eilen illalla. Paikalla kun oli lähes "kaikki", puitteet kun olivat noinkin hienot ja ohjelmakin sieltä prahaasta päästä. Bisse- ja vessajonossa nyt heilahti suotta jokunen tovi, mutta moinen kärrkyminen taitaa olla väistämätöntä kun samassa tilassa on n. 1100 kaljaa särpivää alamäki-ihmistä.

Eilisen ohjelmasta suuriman vaikutuksen meikäläiseen kuitenkin teki Guido Perriinin filmaama Xavier De La Ruen pätkä This Is My Winter. Varsinkin  leffan alku ja muutenkin lähes mahdottoman näköiset laskulinjat oli pistetty näytille hienosti ja välillä tuntu että itte on mukana. Sen sijaan All.I.Can jätti meikäläisen vähän kylmäksi, täytyy varmaan kattoa se jossain vaiheessa uudestaan... Mutta juu, kamera oli kuitenkin taskussa ja tuli pari fotoa napsittua;

Leffasali

Tamperelainen ja sano JUMALAUTA! Arskalla siis homma hallussa

Harzalla homma myös hyvissä kantimissa!

Tupa täynnä

Kerava Freeride-skene represents - YO!


5. lokakuuta 2011

Nikon kamera!

Bojoing! Valokuvista kun kovasti tykkään niin osuipa tuossa Nikonilta erään halpakejun mainoksessa silmään kamera malliltaan Coolpix P300. Vähän tarkemmin speksejä siinä sitten rupesin tutkimaan ja tyyppäsin vanhaa KVG taktiikkaa interwebissä hakien kys. värkkiä. Noh - pääspeksejä, jotka meikäläiseen teki aikamoisen vaikutuksen, ovat mm. valovoimanen 1.8 optiikka, 1080p video, melko hyvä kohinan sieto isoilla ISOilla ja hämärässä, 8 kuvaa sekunnissa parhaalla laadulla, täys manuaalitila, yms. yms.... Ja se suurimman vaikutuksen tehnyt seikka - että moisen tulitikkurasian saa 225€:lla kotiin kannettuna ja se mahtuu kaiken lisäksi taskuun!!! WTF siis. Tänään siis pyärittelin uutta masiinaa kätösissäni ja kävin auringonpaisteen myötä soramontulla vähän ottamassa kammeran valokuvaominaisuuksista ensi tuntumaa.

Siinä laitos ite.

1.8 bokehi on jepa.






edit; vähä lisää hämäräkuvia käsivaralla napsittuna;






3. lokakuuta 2011

Kuorta niskaan.

Se on SORONOO Gore-texille ja MOROMORO Eventille! Haglöfssi vaihtu Montaneen ja samalla siis kuoren materiaali. Goretexi ei meikäläisellä enää palauttanut kunnolla toiminnallisuuttaan pesujen ja käsittelyjen jälkeen kuin hetkeksi, joten on aika lähtee testaamaan jotain uutta. Kyseessä on Montanen Mohawk- rotsi, jossa kalvona on käytetty meikäläiselle aikasemmin tuntematonta Eventtiä. Vetskarina on kans vedenpitävää Riri Aquazippiä - ei pitäis siis kastuu...

Rotsin talviominaisuuksia täytyy vaan vielä arvailla, mutta testiin takkia oon jo pariin otteeseen syksyisessä kelissä ja kuntoilussa laittanu. Varsinkin tänään kun kävin kunnon vesisateessa tempsemassa puolentunnin juoksulenkin pitkin mettiä. Ja täytyy kyllä myöntää, että olin melko yllättynyt miten "kuivana" tolla pysyy. Hirvee soija iholta ja vettä taivaalta - silti olo oli koko lenkin ajan kuiva ja miellyttävä - tottakai selkämyksessä kosteutta oli kun hiki lentää pienen sian malliin, mutta se sulatetaan. Ja takkia voi myös hyvällä omalla tunnolla käyttää hikiurkassa päällä sen enempiä pahoja hajuja summuuta pelkäämättä, kun tuota eventtiä pitäisi nimenomaan pestä useasti ja ilman mitään ihmeempiä kyllästeaineita normaalia "omoa" käyttäen. Mutta kattellaan nyt miten tuo pärjää talvella, eikä nuolasta vielä ennenko tipahtaa...




Ompassiinä urheilija tosiaan. Kaikki kuvat muuten N8:lla napsittu hei!

30. syyskuuta 2011

MITÄMITÄ?! Alkaa pikku hiljaa puissa kellastuvat lehdet ja viilenevät yöt herättelemään pahaa suksikutinaa jalkapohjissa (vaikkakin tällä hetkellä taas mittari pihalla näyttää n.20+ varjossa)... Parin viime vuoden Skimbaajat ja Freeskierit on selailtu taas sängyssä ennen nukkumaan menoa läpite ja sitä myöten haaveiltu hienosta tulevasta talvesta. No siitäpä äässinsiltana tulikin mieliteko pamauttaa viimetalven hienoilta reissuilta jotain kuvia tähän postaukseen ja pahoittelen kovasti asiaa, koska kaikki fotot taitavat olla jossain määrin "re-postauksia" reissuraporteista yms. Mutta kyllä te ymmärrätte, koska kaikilla alamäkiapinoilla taitaa samanlaatuista tuskaa ja levottomuutta olla ilmassa näin syksyn kynnyksellä - kohta lasketaan jo päiviä Skiexpoon ja siitä se sitten lähtee taas...  

Heikki Stubain jäätiköllä viimosena päivänä ja viimosella laskulla tammikuun roadtripillä.

Stubaitalissa aamutuimaan partsilta napattu "hyvää lupaava"-kuva.

Tammikuussa tultiin myös Zugspitzeltä alas - sen verran äärikallio on kyseessä, että pitää tulla hissillä alas.

Obergurgl ottaa lunta tupaan.

Davos tarjoili helmikuussa rinteissäkin puderskaa, vaikka muualla taidettiin vielä hiihdellä vanhoilla lumilla?

Anni Parsennin leveillä baanoilla.

Italia ja Monte Rosa sen sijaan jätti melko kylmäksi pehmeän lumen suhteen - yö Mantovan majalla kuitenkin jätti loistava hajun nenään Italiasta. Kai napsii fotoja aamulla bout 06:15 3500metrissä.

Kyllä Alagnan puolella näköjään jotain pehmeetä oli tarjota - Mikko testailee banaaneita, tulevaksi talveksi Mikko saa tyytyä omiin banaaneihinsa.

Toukokuu ja puoliyö Riksussa - tosta oli kiva hiihdellä afterille aamuyön puolella.

Ja tulipa helihiihtokin koettua Ruotsin Lapissa - seuraavan kerran pitää päästä kopterilla maistelemaan kunnon puuteria.


Toivottavasti luvassa on vähintäänkin yhtä hieno talvi ja saa hyvän laskun ohessa tutustua myös uusiin ukkoihin reissussa! 

19. syyskuuta 2011

"Ruskaa pakkasessa"

Ruskaretki Leville suoritettu - eip tullu pahemmin retkeiltyä Tuikkuun-kiipeämistä lukuunottamatta - eikä ruskakaan ollu vielä parhaimmillaan pakkasöiden puutteen vuoksi. Silti reissusta jäi käteen melkonen väsy - OHO!

Immeljärven savusaunan paljusta homma näyttää hyvältä!

Urheiltu on.

N8:n panoraamasoftakin toimii iha jepa.

30. elokuuta 2011

Mistä tietää, että syksy on tuloillaan?

No tottakai siitä, että pora laulaa! Nyt on niinn pitkään uudet siteet miehittäny nurkkaa, että oli pakko sunnuntai-illan ratoksi pistää paja pystyyn ja suorittaa talven varalle (eihän sitä koskaan teidä millon lunta rupee tuleen) varatut vehkeet käyttökuntoon.

Työlistalla siis;
- Outdoor Prosta nykästyt 22Designsin Axlit ---> Banaaneihin rimpula G3:n tilalle
- K2:n varastontyhjennysmyynnistä uloskantohintaan kainaloon tarttuneet Black Diamondin O3:t Stormeihin.

Näillä mennään siis tuleva talvi!

Muutoin K2:n varastomyynti oli aikas tuottavainen - kainaloon tarttu parit laskulasit, ISO matkalaukku isoilla fillareilla tms. kassi, suksipussi pyörillä ja yllämainitut siteet. Sukset olivat onneks aika hintaht..hintavia, joten niitä ei tullut hypisteltyä. Vielä ostoslistalla banaaneihin skinit ja uusi kuoritakki niin humppa on selkee.

__________________________________

Ja kamakellaria kun kaivoin työkalujen toivossa - vastaan tuli ylimääräiset siteet. Eli mulla oli nyt myydä tosta Linkenin step-in telemark-siteet korotuspaloilla (kuvassa keltaset) + mukaan saa "varalle" toiset rungot, joista hieman lähtenyt rakenne halkeamaan (ei kuvassa), kuvassa olevat sain siis takuuna. En tiijä mitä näistä vois pyytää, kun kaikilla on nykyään niitä hifi-NTN-TNT-siteitä - tarjoo jotain nii katotaan. nää meni jo....

Kaik ruuvit löytyy ja ovat vielä myös "kiinnitettävässä kunnossa"




27. heinäkuuta 2011

Maisemakävely.

Noin - otsikon mukaan on menty. Tosin ennenko päästään siihen niin Kilpisjärveltähän matkamme jatkui kohti Luostoa. Sielläpä keli olikin sen mukainen, ettei edes koko tunturia näkynyt eli juominen, syöminen ja lilluminen Ametistialtaassa olivat mieluisampia vaihtoehtoja jalkapatikoinnin sijaan. Ei kuvia sieltä siis.

Luostolta startattiin maanantaiaamuna kohti Rukaa, tai siis Juumaa. Kävästiin nimittäin nykäsemässä Pieni Karhunkierros päivänpainikkeeksi. Heinoista maisemista hehkutettu PK lunasti kyllä odotuksensa maisemian ja puitteidensa puolesta, mutta ISO miinus fiilistelyyn ja meininkiin tuli kyllä ihmispaljoudesta. Vaikkakin ryhmämme oli hajuilla PK:n suosiosta, niin tällä kertaa haju oli kyllä todellisuuttaan pienempi. Nimittäin jo polun aloituspäässä ei autoa meinannut saada mahtumaan mihinkään ja näin ollen P.Karhunkierros meninkin enemmän ihmisiä väistellen n.13km matkalla kuin luonnosta nautiskellen. Eipä siinä, hienot olivat maisemat ja ihan jepa valokuviakin tuli napsittua - mutta hieman jäi paha maku. Ehkäpä kierros pitäisi käydä heittämässä alkukesästä tai myöhemmin kesällä ennen ruskaa, jos rauhallisuutta hakee.

PK:n jälkeen tuikattiin Rukalle Rukahoviin naattimaan naurettavan hintaisesta ja ihan suht hulppeasta hotellihuoneesta, lämpimästä kelistä sen sellaisesta. Tiistaina tuikattiinkin sitten 800km siivu kotiin ja Suomi-keikka saatiin päätökseensä. 3400km ajoa ja takarengas puhkesi muuten bout.2km ennen kotiovea!!!
Reissuryhmä suosittelee kuitenkin joku kerta ihmisiä unohtamaan ulkomaat ja olemaan lähtemättä merta edemmäs kalaan, koska Suomi on aika hieno maa ja hyvinkin erillaisia ja hienoja paikkoja täynnä. Oma lempparipaikka reissussa oli ehdottomasta Kilpisjärvi n.10 asteisine ulkoilmoineen ja järvivesineen - nyt täällä etelässä ja kotona pikkasen jopa lämpö ja helle ahdistavat?! Enivei, alla kuvia Kuusamon maisemista;

Karhunkierroksen parhaimmistoa!

Jyrävän 9metrinen putous.

Taitaapi olla Niskakoski ja Anni

Harri suvanto - harjuksen koti.

Mukulaa.

RiverRaftinkia Myllykoskessa.

Tägäilyä ratasmyllyn seinässä.





Rukan mäjet rehottaa.

Melko rauhallista Ruka Villagessa. HUOM! kesällä halliparkki on ilmanen - WOV!

Poroja oli nyppylä sameena.

Hoo Moilanenkin oli maisemissa - kesäkissat kiiinnostaa!