20. tammikuuta 2011

Välipäiva ja kakkoskeikka Ötztaliin

Juu, näinpä rupes lumijumala avittaamaan pikkasen meitin puuterinnälkäistä ryhmärämää Tirolissa. Eli Tiistai-iltana humpparyhmällä heilahti afteri melko jekkuhuuruiseen toukuiluun ja keskiviikko pyhitettiin lihasten palautteluun, pikku dagen-efterin karkottamiseen ja laakson vaihtoon. Lunta tulikin melko nihkeästi ennusteista huolimatta, mutta päätimme painaa takaisin Ötztalin laaksoon ja Söldeniin.

Torstaiaamusta nopean säätilan tutkimisen jälkeen päätimme hyökätä hyväksi havaittuun Obergurgl-Hoghgurglin hiihtokeskukseen Söldeni kupeessa, koska pohjalumia ei taida olla oikein missään muualla näin hyvin kuin korkealla Ötztalin perukoilla. Lämmin aalto, joka edelsi tämän hetkisiä pikkulumisateita, yhdistettynä tuuleen aihuttikin lumivyöryvaaraa ainakin näille seuduin ja jokaista koskematonta ränniä tuli potkittua - eikä turhaan. Jonkinmoisen pikku släpin saikin liikkeelle luoteen suuntaiselle pikku seinämälle potkittuani hankea pari kertaa ja moinen lumen liikahtelu saa kyllä terveellä tavalla porukan ja hereille koskemattoman lumen haittapuolista. Vaaraa ei tuossa tilanteessa kuitenkaan kelleekkään syntynyt. Huomenna pakataan kimpsut ja kampsut ja painetaan Stubaille, johon on ainakin raporttien mukaan pudonnut 20senttiä lisää uutta lunta.

Alla parit pokkarifotot ja släpin liikkeellelähdöstä videoruutukaappaus;

KUNNON Ötzi-jarru

Pilvet välipäivänä roikku alle parissa tonnissa

Hoo Moilanen Innsbruckissa

Juge suhailee Innsbruckissa

Täällä taas, horstin pesässä

Pari yötä on punkattu Im Winkelissa Söldenissä - älkää tulko kys. majataloon, yön hinta on käypä mutta kaikki ylimääräinen maksaa lähtien vessapaperista... & mm. netti maksaa 2h 6€!!! MITÄMITÄ? 

Tommonen ränni, eip pysy lumi paikallaan

Obergurgl ottaa lisää lunta niskaansa.

Heba ja puikkarit.

1 kommentti: